Main menu:

Arkisto

Links:

Viva & Dino sopeutuneet hyvin torppaan

Torppa_Viva_Dino_smallMustakuonot muuttivat pari viikkoa sitten maalle sipoolaiseen torppaan. Ensimmäiset pari päivää menivät uutta ympäristöä ihmetellessä. Nyt molemmat näyttävät kuitenkin sopeutuneen hyvin uuteen kotiinsa.

Rauhallisilla metsäteillä on mukavaa lenkkeillä ja haistella uusia hajuja ja jälkiä lumesta. Sohvalla voi loikoilla ja päivystää samalla ikkunoista lintujen puuhia ruokintapaikalla. Pihalla on käynyt parina yönä jäniksiä, mutta päiväsaikaan niitä ei ole vielä koirien harmiksi näkynyt. Oravakin taitaisi olla toivottu vieras koiria viihdyttämään.

Viva tänään 9-vuotias

9-vuotias VivaViva viettää tänään 9-vuotissynttäreitä. Synttärilahjaksi Viva sai uuden solmupurulelun ja herkullisen erikoisaterian. Täytyy sanoa, ettei Vivan ikää osaisi millään arvata – aika on kulunut tosi nopeasti ja Viva on edelleen yhtä reipas ja vikkelä kuin nuorempanakin.

Onnittelut myös pentuesisaruksille!

Dinolle kauden päätteeksi oma ennätysaika 18,97 s

Dino-02102010Dino osallistui Tuomarinkartanolla W-H ry:n järjestämään perinteiseen Team-Race-kisaan. Matkoina olivat 350 m ja 280 m. Dino juoksi 350 m aikaan 24,56 s ja oli neljäs. Finaalijuoksu 280 m taas sujui upeasti omaan ennätysaikaan 18,97 s! Juoksu oli muutenkin upea – Dino sai hienon lähdön ja johti pitkään, kunnes joutui loppusuoralla antamaan hieman periksi ja jäi niukasti kakkoseksi. Tähän juoksuun oli mahtavaa lopettaa ensimmäinen kisakausi ja jäädä ansaitulle lepotauolle. Ensi kaudella sitten vieläkin vikkelämmin!

Kuvat Dinon lähdöistä ja Mustaninja-blogissa muistakin lähdöistä

Dinon silmät, polvet ja sydän tutkittu ja terveeksi todettu

Dino osallistui tänään Tuomarinkartanolla whippeteille järjestettyyn tutkimuspäivään. Dinon silmät ja polvet tutkittiin ja sydänäänet kuunneltiin. Tutkimuksissa ei tullut ilmi mitään poikkeavaa – silmät ja sydän terveet, polvet 0/0 – hieno juttu! Dino antoi lisäksi näytteen geenitutkimukseen.

Kiitos myös kasvattajalle hienosta synttärilahjasta!

Dino 2 vuotta tänään

dino-potrettiDino viettää tänään 2-vuotissynttäreitään. Synttäreitä juhlistetaan herkullisella illallisella ja lisäksi tulossa on lahjoja, tosin vähän myöhemmin. DG Dog Gearista on tilattu Dinolle uikkarimalliset juoksumanttelit ja lämmittelytakki.

Dinolle kolmas käyttövalioaika

Dino osallistui Tuomarinkartanolla 280 metrin sijoituslähtöön keskiviikkona 18.8. Dino oli toisena takakaarteeseen saakka, mutta lopullinen sijoitus tässä kuuden koiran lähdössä oli neljäs. Jaloissa painoivat luultavasti vielä sunnuntain maastot, sillä juoksu ei näyttänyt kaikkein vetreimmältä. Ajaksi kellotettiin kuitenkin 19.35, joten kolmas käyttövalioaika on nyt kerättynä. Dino onkin juossut tähän mennessä kaikki lähtönsä kv-aikaan. Kiitos reippaille kannustusjoukoille!

Dino neljäs Mustialan maastoissa

Dinon alkueräjuoksu

Dino osallistui sunnuntaina 15.8. Mustialassa pidettyyn kansainväliseen maastokokeeseen. Uroksia oli Dinon luokassa 15. Alkuerässä Dino juoksi hienosti ja pisteet olivat 225, mikä toi sijoituksen 7. Finaalinkin Dino jaksoi pinkoa reippaasti ja teki vielä upean syöksyn vieheelle ja pyörähti sen kanssa kuperkeikan. Finaalipisteet olivat 229. Yhteispisteitä kertyi 454 ja sijoitus oli neljäs, SA.

Irene Vinhan kuvia Dinon alkuerästä (15 kuvaa) ja finaalista (6 kuvaa)

Dino ratakisoissa Kartanolla 14.7.

Dino-koppa-smallDino osallistui Tuomarinkartanolla ratakisoihin 14.7. Matkana oli 280 metrin sijoituslähtö. Hellettä riitti edelleen, mutta onneksi Dino ei ylikuumentunut liikaa – henkisesti tosin kävi aika kuumana, kuten aina…

Lähdössä oli 4 koiraa. Dino näytti kääntyilevän kopissa taas ennen kuin portti aukesi, mutta lähti onneksi oikein päin matkaan. Lähtö oli tosi vahva, mutta takakaarteessa hieman hyytyi ja jäi neljänneksi. Aika kuitenkin parani edellisestä kerrasta – 19,07 – jo toinen käyttövalioaika – hieno juttu!

Kisakalenteriin lisätty suunnitelmat seuraavista kisaosallistumisista.

Viva & Dino helteisissä rataharkoissa 6.7.

Viva läähättää

Molemmat koirat kävivät Kartanolla rataharkoissa tiistaina 6.7.  Hellettä riitti ja sekä koirat että erityisesti treenari olivat melko kuumissaan…

Dino juoksi 280 m, lähetin sen avoimen kopin läpi ja pidin takaa kiinni, ettei se pääsisi kääntymään kopissa. Dinolla on ollut pahana tapana viimeisimmissä juoksuissa pyöriä kopissa ennen kuin portti aukeaa. Tämä johtuu luultavasti siitä, että Dino käy täysin ylikierroksilla ennen lähtöä ja säheltää ympäriinsä myös kopissa. Toivottavasti tästä tavasta päästään pian eroon, että Dino ei jäisi vahingossa koppiin väärin päin portin avautuessa.

Viva pääsi juoksemaan etusuoran. Se on juossut viimeksi viime vuoden kesällä ja oli tosi innoissaan päästessään vielä radalle. Eläkeläinen pinkoi hienosti ja saalisti taas tapojensa mukaisesti vieheen kopasta huolimatta suuhunsa niin tiukasti, että viehe piti vaihtaa toiseen. Radan ulkopuolella saatiin sitten lopulta viehe suusta pois…

Dino avasi kisauransa Kartanolla 3.7.

Dino-5Dino osallistui ensimmäisiin ratakisoihinsa lauantaina 3.7. Tuomarinkartanolla. Kartanolla juostiin Derby- ja veteraanimestaruudet ja Dino osallistui kisojen 280 metrin sijoituslähtöön.

Kisat juostiin helteisen kauniissa kesäsäässä. Dino starttasi 5 koiran lähdössä ja sijoittui neljänneksi. Aika oli 19,33 s, mikä alitti käyttövalioajan rajan 19,40. Hieno kisauran avaus Dinolta siis!