Main menu:

Arkisto

Links:

harrastukset

Dino ratakisoissa Kartanolla 14.7.

Dino-koppa-smallDino osallistui Tuomarinkartanolla ratakisoihin 14.7. Matkana oli 280 metrin sijoituslähtö. Hellettä riitti edelleen, mutta onneksi Dino ei ylikuumentunut liikaa – henkisesti tosin kävi aika kuumana, kuten aina…

Lähdössä oli 4 koiraa. Dino näytti kääntyilevän kopissa taas ennen kuin portti aukesi, mutta lähti onneksi oikein päin matkaan. Lähtö oli tosi vahva, mutta takakaarteessa hieman hyytyi ja jäi neljänneksi. Aika kuitenkin parani edellisestä kerrasta – 19,07 – jo toinen käyttövalioaika – hieno juttu!

Kisakalenteriin lisätty suunnitelmat seuraavista kisaosallistumisista.

Viva & Dino helteisissä rataharkoissa 6.7.

Viva läähättää

Molemmat koirat kävivät Kartanolla rataharkoissa tiistaina 6.7.  Hellettä riitti ja sekä koirat että erityisesti treenari olivat melko kuumissaan…

Dino juoksi 280 m, lähetin sen avoimen kopin läpi ja pidin takaa kiinni, ettei se pääsisi kääntymään kopissa. Dinolla on ollut pahana tapana viimeisimmissä juoksuissa pyöriä kopissa ennen kuin portti aukeaa. Tämä johtuu luultavasti siitä, että Dino käy täysin ylikierroksilla ennen lähtöä ja säheltää ympäriinsä myös kopissa. Toivottavasti tästä tavasta päästään pian eroon, että Dino ei jäisi vahingossa koppiin väärin päin portin avautuessa.

Viva pääsi juoksemaan etusuoran. Se on juossut viimeksi viime vuoden kesällä ja oli tosi innoissaan päästessään vielä radalle. Eläkeläinen pinkoi hienosti ja saalisti taas tapojensa mukaisesti vieheen kopasta huolimatta suuhunsa niin tiukasti, että viehe piti vaihtaa toiseen. Radan ulkopuolella saatiin sitten lopulta viehe suusta pois…

Dino avasi kisauransa Kartanolla 3.7.

Dino-5Dino osallistui ensimmäisiin ratakisoihinsa lauantaina 3.7. Tuomarinkartanolla. Kartanolla juostiin Derby- ja veteraanimestaruudet ja Dino osallistui kisojen 280 metrin sijoituslähtöön.

Kisat juostiin helteisen kauniissa kesäsäässä. Dino starttasi 5 koiran lähdössä ja sijoittui neljänneksi. Aika oli 19,33 s, mikä alitti käyttövalioajan rajan 19,40. Hieno kisauran avaus Dinolta siis!

Dino ja Viva Turun koiranäyttelyssä

NäyttelykuviaDino ja Viva osallistuivat 29.11. kansainväliseeen koiranäyttelyyn, joka pidettiin Turun Kongressi- ja messukeskuksessa. Tuomarina toimi Noreen Harris Australiasta. Mukavaa vaihtelua tämä näyttelyissäkin käyminen, vaikka suurta menestystä ei osunutkaan kohdalle!

Sara esitti Dinon urosten junioriluokassa. Dino esiintyi hienosti – erityisen hyvin meni pöydällä seisominen. Tuloksena oli laatuarvio H. Kiitos Saralle Dinon esittämisestä ja muutenkin näyttelyssä avustamisesta! Viva osallistui narttujen veteraaniluokkaan ja esiintyi rauhallisen varmasti tuomarin edessä. Pöydällä se seisoi kuin patsas ja liikkui hienosti. Arvioksi tuli EH/3.

Tarkemmat sanalliset arviot Kisat/harkat-sivulta.

Viva hieronnassa

viva-silmatkiinni.jpgViva on alkanut käydä hieronnassa Anna-Kaisalla, joka opiskelee koirahierontaa Tampereen Koirahierojakoulussa.

Vivalla todettiin aiemmin syksyllä eläinlääkärissä jäykkyyttä lapojen seudulla ja makuulta nousemisen jälkeen kävely on ollut jäykkää. Hieronta on auttanut selvästi ja Viva on paljon vetreämpi hieronnan jälkeen. Myös kotiläksyinä tehtävä venyttely auttaa varmasti asiaa.

Viva nauttii selvästi hieronnasta tosi paljon ja rentoutuu suurimman osan ajasta silmät kiinni.

Viva Kepeä Käpälän jälkikurssilla

viva-kuono.jpgViva osallistui Koirakoulu Kepeä Käpälän jälkikurssille marraskuun puolivälissä. Lauantaina harjoiteltiin tonnikalajälkeä ja sunnuntaina verijälkeä. Viva oli oikein innokas oppilas ja selvitti molemmat jäljet kunnialla loppuun.  Tonnikalajälki oli lyhyempi (noin 10 m) ja Vivaa enemmän kiinnostava. Verijälki taas taisi alkuun hieman jännittää Vivaa. Jälki oli tehty naudan verellä pellolle ja pituudeltaan noin 50 metriä. Lopussa oli palkkiona karjalanpaistipaloja.

Jälkikurssi oli tosi mielenkiintoinen ja harjoittelemme varmasti myös kotimaastoissa jäljen tekemistä jatkossa.

Dinon koejuoksut hyväksytty

Pari uutta kuvaa (by Juha Välimäki)Dino juoksi lauantaina 3.10. Team Race -kisan yhteydessä viimeisen vaadittavan ryhmäkoejuoksunsa hyväksytysti läpi. Matkana oli 350 metrin pyrähdys ja aika oli 24,80. Kiitos koejuoksukavereille Remu-veljelle ja Osku-enolle! Nyt saadaan siis haettua kilpailukirjat ja voidaan startata heti ekoihin kisoihin ensi vuonna, jos niin halutaan.

Dinon kylkivamma on muuten parantunut oikein hyvin, jäljellä on vain punoittava arpi.

Dino juoksi soolokoejuoksun ja mitattiin Kartanolla

Dino soolokokeessa. Kuva Antti Ruotsalo.Dino osallistui Whippet-Harrastajien treeni-iltaan Tuomarinkartanolla 3.9. Soolokoe on nyt suoritettu ja seuraavana odottaa sitten ryhmässä juoksemisen treenaaminen. Dinon soolojuoksu meni ihan mukavasti, tosin se pääsi taas kääntymään kopissa väärään suuntaan. Aika oli kuitenkin 19,4.

Lisäksi Dino mitattiin virallisesti ja tulokseksi saatiin 49,4 cm. Hyvin pysytään siis mitoissa!

Kartanolla vietettiin samalla myös Dinon pentueen 1-vuotissynttäreitä kakkukahvien ja sisarusten tapaamisen merkeissä. Mukavaa oli!  

Dino match show’ssa Koneen kentällä

dino_16-8-09_pun3_small.jpgDino osallistui tänään match show’hun Koneen kentällä Munkkiniemessä. Esiintyminen sujui hienosti ja tuloksena oli punainen nauha sekä kolmossijoitus punaisten isojen pentujen kehässä. Onnittelut ja kiitokset Saralle Dinon onnistuneesta esittämisestä! Tässä Dino poseeraa kisa-alueella. Kiitos Josefina Lindgrenille upeasta kuvasta!

Dinon pentutreenit Tuomarinkartanolla

TreenikuviaDino on käynyt kaksi kertaa maanantain pentutreeneissä Kartanolla. Ensimmäisellä kerralla Dino kyllä jahtasi viehettä mallikkaasti, mutta oli myös kiinnostunut kaikesta muustakin. Kun viehe oli saatu kiinni, Dino ryntäsi mm. juomaan muiden juomakupeista ja telmimään muiden pentujen kanssa.

Toinen kerta sujui ihan eri malliin. Vain viehe kiinnosti ja Dino pinkoi tosi kovaa sen perässä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut, kun Dino veti kunnon kuperkeikat vieheen pysähdyttyä. Hienosti sujui myös saaliin “tappaminen” eli sen ravistaminen kiinni saamisen jälkeen.

Kuvia treeneistä