Main menu:

Arkisto

Links:

Archive for September, 2009

Dinolle mystinen vamma kylkeen

reikakyljessa-small.jpgPerjantaina työpäivän aikana Dinon oikeaan kylkeen oli ilmestynyt noin 2 x 2 cm kokoinen vuotava reikä. Lisäksi mahan alla on isolla alueella ruhjeita, myös leuan alla jotain pientä. Ensin epäilimme, että koirilla olisi tullut jotain kiistaa ja kyseessä olisi puremahaava. Eläinlääkäri kuitenkin vahvisti haavan viiltohaavaksi ja sanoi, että se näytti siltä kuin Dino olisi repäissyt sen esim. jonkinlaiseen terävään kulmaan. Omituista on, että emme ole löytäneet olohuoneesta mitään sellaista paikkaa, jossa näkyisi jälkiä vamman aiheutumisesta.

kauluri-small.jpgHaavan ompelua ja dreeniletkuttamista harkittiin, sillä pieni ontelo oli päässyt syntymään. Päädyttiin kuitenkin siihen, että haava pidetään auki. Nyt päällä on 10 päivän antibioottikuuri ja kaulurin käyttö. Potilas onneksi suhtautuu itse asiaan melko leppoisasti. Haavan suihkuttelu tosin oli ensi alkuun Dinon mielestä karmiva kokemus.

Juoksukausi ja viimeisen koejuoksun suorittaminen taitaa olla Dinon osalta ohi tältä vuodelta, harmillista kyllä.

Dino juoksi soolokoejuoksun ja mitattiin Kartanolla

Dino soolokokeessa. Kuva Antti Ruotsalo.Dino osallistui Whippet-Harrastajien treeni-iltaan Tuomarinkartanolla 3.9. Soolokoe on nyt suoritettu ja seuraavana odottaa sitten ryhmässä juoksemisen treenaaminen. Dinon soolojuoksu meni ihan mukavasti, tosin se pääsi taas kääntymään kopissa väärään suuntaan. Aika oli kuitenkin 19,4.

Lisäksi Dino mitattiin virallisesti ja tulokseksi saatiin 49,4 cm. Hyvin pysytään siis mitoissa!

Kartanolla vietettiin samalla myös Dinon pentueen 1-vuotissynttäreitä kakkukahvien ja sisarusten tapaamisen merkeissä. Mukavaa oli!