Vivan ja Dinon joulu sujui leppoisasti lahjojen, herkkujen ja ulkoilun parissa. Molemmat saivat mummolassa aattona runsaasti lahjoja ja Viva osasi avata ne jo rutiinilla. Dinolle kaikki oli uutta ja jännittävää. Joulukuuseen Dino tutustui mm. juomalla kuusenjalasta, repimällä hopeisen koristenauhan silpuksi ja tarttumalla sähkökynttilöiden johtoon… Lisäksi Dino hyppäsi sohvapöydälle ja nappasi suuhunsa suklaakarkkeja sisällään piilottelevan enkelinuken. Suuremmilta vahingoilta onneksi kuitenkin vältyttiin.
Tapaninpäivänä käytiin Haminassa ja Dino pääsi myös tutustumaan “serkkuihinsa” eli Jennin lapinkoiriin Taigaan ja Salkaan. Kovista leikkiyrityksistä huolimatta ne eivät viitsineet oikein riehua Dinon kanssa samassa tahdissa.
Posted: December 30th, 2008 under yleistä.
Comments: none